Sahaja Jooga Jyväskylä

Sahaja Joogan perustaja Shri Mataji Nirmala Devi

Shri Mataji Nirmala Devi syntyi 21.3.1923 Maharashtran osavaltiossa Intiassa. Jo hyvin varhain hän tiesi tehtävänsä maailmassa ja tunsi osallisuutensa ihmiskunnan henkisen kehityksen linkkinä. Shri Matajin säteilevä viisaus ei jäänyt huomaamatta myöskään hänen ympärillä olevilta ihmisiltä ja niinpä mm. Mahatma Gandhilla oli tapana kysyä häneltä neuvoja henkisissä kysymyksissä. Shri Mataji eli kuitenkin "tavallisen" elämän opiskellen lääketiedettä ja psykologiaa, mennen naimisiin ja vasta kasvatettuaan kaksi lastaan aikuiseksi hän omistautui henkiselle tehtävälleen.

Niin vuonna 1970 sitten Shri Mataji sai oivalluksen siitä, kuinka kuka tahansa, mistä tahansa sosiaalisesta, uskonnollisesta tai kulttuurisesta taustasta voisi saavuttaa yhteyden todelliseen sisimpäänsä, Itseen, spontaanilla tavalla kundalinin heräämisen kautta. Syntyi Sahaja Jooga. Hän kutsuukin tätä aikaa, jona elämme, Kukoistuksen ajaksi (Blossom Time), sillä ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa itseoivallus on mahdollinen suurelle joukolle ihmisiä - jokaiselle joka sitä vilpittömästi haluaa. Sahaja Jooga on täten ihmiskunnan henkisen kehityksen jatkumoa, jonka kuluessa monet suuret opettajat kuten Jeesus, Buddha tai Muhamed ovat opettaneet ihmisille totuudesta ja ohjanneet heitä kohti yhteyttä kaikkeuteen.

Shri Mataji Nirmala Devi on sittemmin matkustanut ympäri maailmaa opettamassa Sahaja Joogaa. Hänen opetuksensa on aina maksutonta ja kaikille avointa. Tämä pätee kaikkiin Sahaja Jooga luentoihin, sillä Shri Matajin mukaan totuudesta ei voi maksaa eikä se ole ostettavissa. Hänen opastuksellaan Sahaja Joogaa harjoitetaan jo yli 100 maassa. Näin kuka tahansa, joka on vakiintunut meditaation tuomaan tasapainoon, voi antaa itseoivalluksen kokemuksen eteenpäin ja opettaa Sahaja Joogaa. Tuhannet ihmiset ympäri maailmaa ovatkin ottaneet hänen opetuksensa omikseen todennettuaan ne oman kokemuksensa kautta toimiviksi. Säännöllisen meditaation avulla voi suhteellisen helposti päästä tasapainoon, minkä seurauksena niin henkinen, emotionaalinen. mentaalinen kuin fyysinenkin olotila paranee. 

Etusivu Sahaja Jooga pähkinänkuoressa Shri Mataji Nirmala Devi Kokeile meditaatiota Shri Matajin sanoin